Kaksi ystävää ja yksi nuotio
Oli kerran kaksi ystävää, jotka vaelsivat pitkän päivän jälkeen metsän laitaan. He keräsivät oksia, sytyttivät nuotion ja paistoivat makkaraa — ja siinä tulen äärellä päivä muuttui tarinaksi.
Toinen kertoi eksyneensä polulta. Toinen kertoi löytäneensä takaisin. Sitten he nauroivat yhdessä, sillä molemmat tiesivät: yksin eksyminen pelottaa, mutta yhdessä se on vain tarina.
Kun yö syveni, toinen sanoi: ”Nuku sinä — minä vahtin tulta.” Kun liekki alkoi hiipua, toinen nosti uudet puut pesään: ”Nuku sinä — nyt on minun vuoroni.”
Aamuksi nuotiosta jäi jäljelle enää lämmin kytö. Mutta ystävyys ei koskaan ollutkaan tulessa — se oli heissä itsessään, ja se paloi kirkkaammin kuin yksikään liekki.